Posti on isossa murroksessa, sitä meistä ei varmaan kukaan kiistä. Postimäärät ovat vähentyneet, se on fakta. Mutta ovatko ne vähentyneet kaikkialla niin paljon, mitä posti julkisuuteen ilmaisee. Toki on alueita, joissa vaikutukset ovat suuremmat kuin toisaalla. Ihmiset muuttavat kasvukeskuksiin ja maaseutu autioituu. Tästä syystä postimäärät vähenevät kiivaammin toisaalla ja työmäärä kasvaa siellä, minne ihmiset muuttavat.
Murroksessa elämisessä ja eteenpäin menemisessä eivät suinkaan ole auttaneet Postin erittäin monet huonot ja virheelliset toiminnat eikä säästöjen hakeminen vääristä paikoista.
Postin ahdinkoa on edesauttanut postialan kilpailun vapautuminen, kilpailijoiden tuleminen markkinoille samaan aikaan, kun postimäärät vähenevät digitalisaation kautta. Samoin edellisen hallituksen vaateet osinkojen jatkuvasta kasvattamisesta ovat vaikeuttaneet Postin toimintaa.
Kuviteltua säästöä henkilöstövähennyksillä
Säästöjä voidaan hakea monella tavalla, mutta itsestäänselvyys ei ole se, että niitä saadaan vähentämällä henkilöstöä. Useimmiten jakelussa henkilöstön vähentäminen on johtanut suurempiin kustannuksiin lisä- ja ylityön kautta sekä palkkaamalla sama, ellei suurempi määrä vuokratyöntekijöitä, mitä vakituisista vähennettiin.
Parhaiten säästöjä saadaan aikaan, kun asioita tehdään aidon oikeasti yhdessä henkilöstön kanssa sekä tasapainottamalla ja optimoimalla työ oikein. On myös hyväksyttävä, että kaikkea niin sanottua ”löysää” ei saada pois ilman lisääntyviä kustannuksia ja laadun heikkenemistä.
Hyvä esimerkki eräästä elintarvikeyrityksestä on se, että päivän päätteeksi valmistuksesta on jäätävä hävikkiin noin 20%. Jos jää enemmän, ovat tuotantomäärät olleet liian suuria. Jos jää vähemmän, tarkoittaa se laadun heikkoutta. Todettakoon, että hävikki käytetään tavalla tai toisella. Tuottoa siitä ei kuitenkaan saada.
Esityö pois postinjakajalta
Esityötä eriytetään jakelusta ja se asia on nyt sanottu myös ääneen. Tässä on pääkaupunkiseudun alueella tehty jo alkusysäys. Osa keskustan esityöstä on siirretty tehtäväksi postikeskuksessa ja jakelu tehdään kylmälähtöpisteistä.
Kyseenalaista tässä on, noudattaako työnantaja työehtosopimusta vai ei. Tulkintamme mukaan kärry-, pyörä- ja skootterireiteillä ei voi olla pelkkää jakelutyötä, ei edes osa-aikatyössä. Työnantajan tulkinnan mukaan voi olla. Asiasta on erimielisyys liittotasoisessa neuvottelussa.
Mietittävänä on myös työehtojen kahden kerroksen väki. Nyt jo osalle vuokratyöntekijöistä maksetaan Teollisuusliiton jakelua koskevan työehtosopimuksen mukaista pienempää palkkaa kuin PAUn työehtosopimuksessa. Sama työ, eri palkka. Tämäkin asia on käsittelyssä liittotasolla.
Työnantajan kehittämää ”ketteryyttä” perjantaisin
Kesällä alueellamme ilmoitettiin, että urakointia ei makseta perjantaisin. Työnantajalla on koska tahansa mahdollisuus olla sopimatta urakoinnista, samoin on työntekijälläkin. Urakointia kuitenkin kuuluu maksaa äkillisen ja ennalta arvaamattoman poissaolon johdosta toisen reitin jakelusta. Mikäli työnantaja antaa työntekijälle perjantain vapaaksi äkillisesti, on se selkeästi äkillinen ja ennalta-arvaamaton poissaolo. Tästä asiasta on keskusteltu työnantajan kanssa, mutta näyttää siltä, että asia voidaan ratkaista vain jälkikäteen tehdyllä erimielisyydellä.
Työnantaja ilmoitti myös usealle määräaikaiselle, että perjantaina saa vapaapäivän ja ehkä mainitsi sivulauseessa, että tunnit siirretään muille päiville. Tällainen perjantai ei ole aito vapaapäivä. Tunnit tehdään muulloin. Aito vapaapäivä ei lisäisi eikä vähentäisi työtunteja muilta päiviltä. Kysymys kuuluukin, onko työvuoroluettelon muuttamisesta keskustelu aidosti työntekijän kanssa?
Voimassa olevaa työvuoroluetteloa ei saa muuttaa ilman työntekijän suostumusta. Määräaikaisillakin on voimassa olevat työvuoroluettelot. Mielestäni erityisesti määräaikaisten nuorten työntekijöiden kohdalla kyse on harhaanjohtamisesta. Onko heillä oikeasti tietoa mitä työehtosopimuksessa ja laeissa sanotaan työntekijöiden oikeuksista. Aiheuttaako kieltäytyminen pelon siitä, että heitä ei palkata uudestaan, varsinkin jos työsopimus on lyhyt.
Narraamista osapäivävapailla!
Perjantaille on tarjottu mahdollisuutta lähteä ennen työajan päättymistä kotiin, mikäli käyttää siihen joustovapaata. Tämä on kyllä todellista työntekijöiden pilkkaamista ja harhaanjohtamista. Ei ole työntekijöiden vika, jos postimäärät ovat alhaiset ja työ on väärin suunniteltu. Onko reilua työntekijöitä kohtaan, että he antavat omistaan? Sanoisin raukkamaista eikä kovin kauaskantoista.
Mikä on Postin tulevaisuus tällä menolla? Mitä mieltä on nykyinen hallitus postin tilanteesta ja mitä se haluaa asialle tehdä? Oli päätökset millaisia hyvänsä, vaikuttavauus on laajaa ja kauaskantoista. Nähtäväksi jää miten meidän työntekijöiden käy, ja liittomme?
Yksi asia on varma, paras työpaikka vuonna 2020 Posti ei ole eikä liekki ainakaan työntekijöiden kohdalla tule roihuamaan.
Satu Ollikainen