”Muutosyksikkö – tehtävämme on mahdollistaa sinun tarpeesi toteutuminen.” Näin esittäytyy Muutosyksikkö Posterissa, josta kaikki työntekijät voivat käydä tutustumassa yksikköön itsenäisestikin. Muutaman vuoden ikäinen yksikkö hakee vielä muotoansa ja toivottavasti pääsee maaliinsa eli sinun tarpeidesi toteuttamiseen.
Suurien osa-aikaistamisten aikaan oli vaikea ymmärtää sitä, että toisaalla kokeneilta postilaisilta vietiin työtunteja tehden työntekijöiden toimeentulo mahdottomaksi ja samaan aikaan Posti-konserniin haettiin uusia työntekijöitä muihin tehtäviin. Tämä oli palkinto pitkistä sitoutumisista yhtiöön.
Syntyi Muutosyksikkö, joka alkoi tarjoamaan lisätöitä konsernin eri yksiköistä, jotka kuitenkin oli erotettu tai pidettiin erossa varsinaisesta Postista siten, että konsernin sisällä työskentely useissa yksiköissä aiheuttikin enempi päänvaivaa kuin helpotuksia.
Edunvalvonta esitti, että lisää töitä on löydyttävä samoin työehdoin ja sopimuksin, joilla töitä jo tehtiinkin. Varsinaisessa postityössä eriyttämisen kiima (=lajittelun ja jakelun eriyttäminen) ei ole millään lailla edistänyt postityöntekijöiden työllistymistä monipuolisiin työkokonaisuuksiin kuten lajittelun ja jakelun työyhdistelmiin. Tahtoa tähän työnantajalta taitaa löytyä vasta sitten, kun työntekijöitä ei kerta kaikkiaan enää ole saatavilla.
KOKEILUSTA ONNISTUNEESEEN LOPPUTULOKSEEN
Mira Marin tuli vuonna 2008 Kasarmitorin jakelutoimipaikkaan kesätöihin ja sillä tiellä hän edelleen on. Vuonna 2019 Kasarmitori ja Katajanokka olivat alueellamme ensimmäiset paikat, joidenka esityöt eli lajittelu siirrettiin kokonaan Postikeskuksen esityötehdas Factoryyn. Mira siirtyi Puistolaan, joka tuolloin edelleen oli ”perinteinen” jakelutoimipaikka, ei pelkkä jakelunlähtöpiste.
Vuonna 2021 Miran työsopimus osa-aikaistettiin 27 viikkotuntiin. Työ muuttui pelkäksi ulkona tehtäväksi raskaaksi jakelutyöksi ja työpäivät kolmeksi pitkäksi päiväksi viikossa. Sosiaalinen kanssakäyminen työyhteisössä katosi ja toimeentulo huolestutti.
Sosiaalinen kanssakäyminen työyhteisössä katosi ja toimeentulo huolestutti.
Vinkin Muutosyksikön työyhdistelmäkokeilusta jakelussa ja Transvalin varastossa Mira sai palvelupäällikkö Mikko Pasaselta. Vinkistä oli helppo innostua, koska Mira oli jo hakenut muita työpaikkoja ja varastotyökin oli ollut kiinnostuksen kohteena. Mira teki hakemuksen ja hänet valittiin mukaan kokeiluun.
VIIKKO VARASTOSSA, VIIKKO JAKELUSSA
Mira aloitti varastolla kesällä 2022. Alkuun jännitti, miten oppii paljon uutta, mutta perehdytys oli hyvää. Kaiken opitun muistamista hidasti hieman kesäloma-aika ja se, että varastojakso oli aina vain viikon mittainen.
Varastolla tehtävät työvuorot olivat vuoroviikoin aamu- ja iltavuoroa. Täten Miralla oli kolmea eri vuoroa, kun jakeluviikolla taas oli jakelun mukainen työvuoro. Mira toivoi saavansa varastolta pelkkää aamuvuoroa, mutta tähän ei varaston puolelta taivuttu.
Varastolla Miran työ on tuotteiden äänikeräilyä keräilytrukilla pakkaamoon. Trukin käsittelytaito on siis opittuna. Miran mielestä varastotyötä ei voi sanoa jakelua kevyemmäksi työksi, paljon on nostettavina isoja laatikoita. Kuitenkin kaikkinensa työ on nyt vaihtelevaa, monipuolista ja mielekästä ja jakeluun tulo tuntuu taas mukavalta.
EPÄTIETOISUUS HARMITTI
Tapasin Miran 4.1.2023 ja tuolloin ilmassa oli paljon epätietoisuutta siitä, mitä kokeilun jälkeen tulee tapahtumaan. Kokeilu oli loppunut marraskuun lopussa eikä vieläkään ollut tietoa jatkosta. Mira toivoi molempien työpaikkojen esihenkilöiden sekä muutosyksikön yhteistyötä ja sitä, että kaikilla olisi asioista sama käsitys. Etukäteen oli kyllä sovittu, että Mira on töissä jakelussa kaksi kuukautta joulusesongin aikaan.
Huolta aiheuttivat myös työsopimus- ja työehtosopimusasiat. Samaan aikaan alueellamme alkoi näyttää siltä, että osa-aikaistetut työntekijät mahdollisesti saisivat kokoaikatyönsä takaisin. Mitä se tarkoittaisi Miralle, uskaltaisiko hän rakentaa tulevaisuuttaan kahden osa-aikaisen työsopimuksen varaan?
Molemmat työt ovat fyysisiä eikä pelkkä varastollakaan työskentely välttämättä olisi ihan paras juttu. Mira oli kuitenkin kovasti tykästynyt työyhdistelmään ja keskustelumme päätteeksi totesikin; ”pääsispä vielä varastolle”.
KUINKAS SITTEN KÄVIKÄÄN?
Mira sai kokoaikatyönsä takaisin jakelussa 30.1.2023. Tämän verran tiesin, kunnes onnekseni tapasin Miran Puistolan jakelunlähtöpisteessä uudemman kerran heinäkuussa 2023.
Miralla on jakelussa kokoaikainen työsopimus, jonka päälle on tehty määräaikaisia osa-aikaisia työsopimuksia jakeluun, koska hänellä on tammikuusta alkaen ollut määräaikaisia osa-aikaisia työsopimuksia Transvalin varastolle. Hän siis pääsi kuin pääsikin jatkamaan työyhdistelmää ja vieläpä siten, että hänellä kuitenkin on myös kokoaikainen työsopimus turvaverkkonaan.
Eikä siinä vielä kaikki. Varastolla esihenkilö otti kuin ottikin Miran toiveen pelkästä aamuvuorosta huomioon. Mira työskentelee varastossa vuoroviikoin aamuvuorossa samoissa tehtävissä kuin aiemminkin ja vuoroviikoin jakelussa. Palkka napsahtaa molemmista töistä, mutta eri työehtosopimusten mukaan.
Lomien pitämisten ajankohdissa on Miran mukaan kahden työnantajan listoilla ollessa ollut erinäisiä hankaluuksia, mutta josko tuokin ajan saatossa selkiytyisi.
Kysyin vielä, olisiko pelkkä jakelu, pelkkä varasto vai yhdistelmä mieluisin työvaihtoehto. ”Ehdottomasti yhdistelmä.” Vastasi Mira.
teksti ja kuvat Riitta Sievilä