Ilman liittoa en ehkä enää olisi Postissa töissä.

Samuel aloitti postinjakajana määräaikaisilla työsopimuksilla helmikuussa 2019 Käpylän jakelutoimipaikassa. Työpaikalla oli rento meininki ja hyvä ilmapiiri. Urheilullinen Samuel oppi nopeasti jakelureittinsä ja teki osia muistakin reiteistä. Työkaverit antoivat positiivista palautetta työssä pärjäämisestä.

Jatkuvat muutokset Postissa johtivat Käpylän toimipaikan siirtämiseen Postikeskuksen Pallohalliin lokakuussa 2019. Samaan aikaan oli lakon uhka johtuen pakettilajittelijoiden siirtämisestä halvemman työehtosopimuksen piiriin.

Luottamusmies ja työsuojeluasiamies olivat tiedustelleet Samuelilta, onkohan hänen palkkansa oikein, perustehtävä/ammattitehtävä, hän kun jakoi postia useammallakin reitillä. Luottamusmies vinkkaili liitosta, mutta liittyminen jäi vielä tekemättä.

Aiempi kokemus yleisestä työttömyyskassa YTK:sta toisessa työpaikassa oli yhtä tyhjän kanssa. Työsuhteen laittomaan purkuun hän ei ollut saanut mitään apua, tukea, saatikka neuvoja YTK:sta. ”Mitä kovemmin teet töitä, sitä paremmin sinulle käy, ei ihan taida pitää paikkaansa.” Toteaa Samuel.

Kaiken ajankohtaisen kaaoksen keskellä pääluottamusmies piipahti Pallohallissa ja sattui juttusille sopivalla hetkellä. Samuel liittyi liittoon. Samuel koki, että hän sai ystävällisen kutsun liittyä liittoon ja ajatteli, että jos aikoo jatkaa Postissa, lienee parempi liittyä PAUhun.

Jäsenyys takaa työehtojen säilymisen ja niiden parantamisen.

Samuelille haettiin ammattitehtävän palkka takautuvasti kahdelta kuukaudelta ja liittymisen myötä mahdollisen tulevan lakon aikaiset ansiotkin tulivat taattua.

Helmikuussa 2020 useiden määräaikaisten työsopimusten jälkeen Samuel sai toistaiseksi voimassa olevan osa-aikaisen työsopimuksen. Edunvalvonnan perusteluina olivat sopimussuhteen hiljainen pidennys ja työskentelyn muuttuminen pysyväisluonteiseksi.

Samuel kertoo, että edunvalvonnan opastuksella moni asia, joka muuten olisi jäänyt tiedostamatta, on selvinnyt. Osa-aikaisen sopimuksen aikana ilmeni, että 12 viikon tasoitusjaksoon oli suunniteltu vähemmän työtunteja kuin mitä työsopimuksessa luki. Puuttuvat tunnit vaadittiin maksettaviksi. Sairausloman ja lomautusten aikaisissa palkoissa oli virheitä, jotka korjattiin.

Mitä useampi jäsen, sitä paremmat työehdot.

Aina vaan uutta ja yllättävää tuntuu ilmenevän työelämän pelisäännöistä. Tieto oikeuksista on kasvanut ja vielä on paljon opittavaa. Tieto ei suinkaan lisää tuskaa, vaan johtaa parempaan elämään kokonaisvaltaisesti – fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti.

1.1.2023 Samuel sai kokoaikaisen toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen Postikeskuksesta. Viimeisintä oppia hän on saanut palkallisen sairausloman kestosta, sairauslomalisästä ja sairauslomien syiden tulkitsemisesta. Asioiden selvittelyn ohessa Samuel latasi puhelimeensa työnantajan tarjoaman työpaikkaedun, E-passin, edunvalvonnan ohjaamana. Samalla tutustuttiin myös liiton jäsenetuihin.

Samuel kehottaa kaikkia liittymään ammattiliittoon. Pelkästä olettamuksesta, että palkka on aina oikein, saattaa pitkällä ajalla kertyä melkoinen saamatta jäänyt summa.

© 2024 Copyright - PAU Helsingin osasto