Vuosi 2015 oli lakkoilun ja riitelyn sävyttämä. Työnantaja näytti menettäneen kaiken yhteistyökykynsä ja syksyn työehtoneuvotteluista tuli poikkeuksellisen riitaisat.
Kun neuvottelutoiminta ja ylityökielto eivät riittäneet, ajauduttiin Helsingin alueella perusjakelua koskevaan lakkoon. Helsingissä ehdittiin lakkoilla marraskuussa neljä päivää, ennen kuin valtakunnansovittelija Minna Helteen antama sovintoesitys saatiin hyväksyttyä.
Tällä kertaa työnantajan vaatimukset ja käytös olivat poikkeuksellisen törkeitä. Haluttiin alentaa työntekijöiden ansioita. Kohtuuttomien vaatimusten lisäksi työnantaja esti työnteon joillakin työpaikoilla väittäen, että jaettavaa ei ole, vaikka sitä löytyi todellisuudessa läjäpäin.
Työantaja yritti käyttää SOL-vuokrafirman työntekijöitä lakkorikkureina. PAU:n julistettua vuokratyöntekijöiden koulutuskiellon työtaistelutoimena, kouluttamisesta kieltäytyneitä työntekijöitä poistettiin työpaikoilta. Lisäksi Postin henkilöstöjohto pyrki värväämään rikkureita työntekijöiden joukosta. Menestys tässä jäi heikoiksi.
PAU pystyi muiden liittojen tukemana torjumaan työehtosopimukseen kohdistuneet heikennysesitykset. Muutosturvasopimus sen sijaan menetettiin. Työnantajan oma Uusi Polku -hanke jäi olemaan jossakin määrin vahvistettuna. Neuvottelutulosta voidaan pitää olosuhteet huomioiden siedettävänä.
Keväällä valtaan noussut keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen ministereistä koottu porvarihallitus kärjisti kaikin puolin maan työmarkkinailmapiiriä. Työmarkkinasopimusta vauhdittaakseen hallitus uhkaili palkansaajia pakkolakipaketilla, joka olisi muun muassa lyhentänyt lomia, heikentänyt sairausajan palkkaa ja leikannut lomarahoista.
Kaikki palkansaajien keskusjärjestöt järjestivät perjantaina 18.9.2015 mielenilmauspäivän, jonka päänäyttämönä oli Helsingin Rautatientori. Suurin osa työntekijöistä otti osaa mielenilmaisuun, eivätkä menneet kyseisenä päivänä työpaikoilleen. Helsingin osaston jäseniä osallistui mielenilmaisuun paikanpäällä arviolta noin sata henkeä.
Osaston jäsenmäärän suuntaus oli laskeva. Tilannetta tosin paikkasi varsin voimakkaasti lakkotaistelun myötä saadut uudet jäsenet. Osaston talous on hyvällä pohjalla, paineita helpottaa osaston toimitsijan työpanoksen vuokraaminen liitolle.
Luottamusmiestoiminta
Vuoden 2015 alussa pääluottamusmiehet kävivät tapaamassa silloista omistaja-ohjauksesta vastuussa ollutta ministeri Sirpa Paateroa ja keskustelivat postin ongelmista selvitä lakisääteisestä päivittäisestä jakelusta.
Postin organisaatio muuttui vuoden alusta, jolloin alueen aluepäällikkönä aloitti Sari Salmela. Jakelupäälliköiksi valittiin Anna Sampo, Helsinki; Tanja Sammalisto, Vantaa ja Pohjois-Helsinki; sekä Hannu Salo, Espoo. Kesälomien jälkeen Jukka Sauramäki ryhtyi vetämään aluepäällikön tehtävää ja Salmela siirtyi jakelupäälliköksi Espoon alueelle. Hannu Salo siirtyi Länsi-Uudenmaan alueelle.
Toimipaikoissa käytiin kevään aikana tekemässä työantajan toimesta prosessikatselmuksia. Katselmukset koskivat pääsääntöisesti aamutöitä, mutta eivät ole johtaneet mihinkään. Alueen työaikojen ja työmäärän kohtaaminen ei parantunut. Työantaja otti käyttöön SOL:n sähköisen henkilöstöjärjestelmän, jonka avulla oli tarkoitus saada sijaisresurssi paremmin kohtaamaan tarvetta. Oliko tämä jo ennakkoa tulevaa vuokratyövoiman käyttöä ajatellen?
Posti lisäsi ruokakuljetuksia koko pääkaupunkiseudulla. Osa toimipaikoista ryhtyi kuljettamaan myös paketteja asiakkaille. Postiset -mainosnipun jakamista alettiin kokeilla kahdesta kimpusta. Ennalta arvattavaa oli, ettei se mitenkään vähentänyt työtä, vaan päinvastoin. Tämä toiminta päättyi alueellamme hyvin lyhyeen. Kahden ja jopa kolmen kimpun jakelukokeilua jatkettiin kuitenkin muualla Suomessa läpi vuoden.
Huhtikuussa työnantaja kävi 6. luvun mukaiset YT:t. Aiheena oli uusien koneiden hankinta lajittelukeskuksiin. Yksi uusi kone hankittiin postikeskukseen. Se tuottaa lähetyksiä entistä enemmän suoraan jakelujärjestykseen. Tälläkin verukkeella työnantaja vähensi jälleen kerran jakelureittien määriä kesäksi.
Kaikki tämä, vuoden 2014 irtisanomisten lisäksi, ajoi pääkaupunkiseudun jakelun kaoottiseen tilaan. Jakamatta jääneiden päivittäisten talouksien määrä on edelleen huomattava. Pääluottamusmiehet ovat vaatineet koko vuoden niin henkilöstön kuin jakelureittien korjaamista sille tasolle, että työaika riittää töiden tekemiseen. Työnantaja ei ole suostunut korjauksiin. Tehdyt toimenpiteet ovat olleet kosmeettisia.
Käpylän vanhaa postiopistoa alettiin purkaa pois uudisrakentamisen alta. Näin ollen edunvalvojien työhuone siirrettiin jälleen postikeskuksen tiloihin ja Käpylän jakelu siirtyi myös uusiin tiloihin.
Pääluottamusmiehet tekivät useita vaateita määräaikaisten työsuhteiden vakinaistamiseksi. Osa näistä määräaikaisista työsuhteista vakinaistettiin, osa on vielä pöydällä.
Syksyllä työantaja lanseerasi liikkeelle materiaalin alisuoriutumisesta. Aluehallintovirasto teki tarkastuksen Espoon Kilon terminaaliin ja totesi, että työnantaja on rikkonut lakisääteisiä ylityörajoja. Myös työmäärä todettiin liian suureksi työaikaan nähden. Lisäksi tutkittiin Kilossa työnjohdon ja pääluottamusmiehen toimesta muutaman työntekijän väitetty alisuoriutuminen. Alisuoriutumista ei havaittu. Aluehallintovirasto tarkastaa toukokuussa 2016, onko työnantaja korjannut havaitut epäkohdat. Lokakuussa aluehallintovirasto teki kuormittavuuteen liittyvän tarkastuksen Helsinki 33:een.
Helsingin osalta toimipaikoissa tapahtuneita muutoksia vuoden 2015 aikana olivat: Pikku-Vuosaaren (Hki 96) siirtyminen Vuosaaren tiloihin (Hki 98). Haagaan (Hki 32) palautettiin aamulajittelu postikeskuksen yölajittelusta takaisin, sekä keskitetyn tiedotuspalvelutallennuksen purku Hki 10:stä takaisin jokaiseen toimipaikkaan.
Pääluottamusmiehet pitivät useita eri infotilaisuuksia edunvalvojille. Espoon työhuonekunta kokoontui kolme kertaa. Pääsääntöisesti tiedottaminen tapahtui kuitenkin tekstiviestein ja sähköpostitse. Paperisia tiedotteita julkaistiin muutama, koska liiton Täsmä-tiedotteita tuli säännöllisesti. Luottamusmiehiä aktivoitiin pitämään näistä tiedotteista lyhyitä infotilaisuuksia henkilöstölle. Menestys oli vaihtelevaa. Loppuvuodesta työehtosopimuksen päättyessä työtaistelutoimenpiteet työllistivät pääluottamusmiehiä. Tiedottamista jouduttiin lisäämään huomattavasti.
Pääluottamusmiehet olivat pääluottamusmiesten koulutuspäivillä kaksi kertaa vuoden aikana yhteensä kuusi päivää.
Työsuojelutoiminta
Työturvallisuus oli työnantajan toimesta runsaasti esillä kuluneen vuoden aikana. Tavoitteena oli saada tapaturmien määrää selkeästi pienemmäksi kuin edellisenä vuonna. Näin ei kuitenkaan käynyt PKS-perusjakelun osalta. Vuonna 2014 alueemme tapaturmataajuus oli 46 ja vuonna 2015 se oli 47,8. Tavoite oli 34. Tapaturmataajuusluku kertoo kuinka monta tapaturmaa on tapahtunut miljoonaa työtuntia kohden.
Syitä epäonnistumiseen on monia. Yksi oli, että liukastumisia tapahtui alkuvuodesta paljon, vaikka talvea kestikin vain noin puolitoista kuukautta. Toisena vaikuttavana tekijänä olivat työnantajan omat toimenpiteet.
Työn fyysisyys kasvoi jälleen, kun kesäreititykset jätettiin voimaan eli jakelureittien pituus kasvoi entisestään. Tapaturmariski kasvaa, mitä kauemmin reitillä menee aikaa ja siellä edetään väsyneempänä. Samalla työnantaja on uhkaillut alisuoriutumisella ja antanut varoituksiakin, jos ei ole tehnyt töitään riittävän reippaasti.
Jos reitillä halutaan pienentää tapaturmariskiä, tulisi jakelussa edetä nykyistä kiireettömämmin. Jakelureittien pituudet alkavat kuitenkin olla ajallisesti jo niin pitkiä, että osassa toimipaikoista esimies on joutunut sopimaan reitin varrelle taukopaikan ja/tai vessassakäyntipaikan.
Aluehallintovirasto teki alueella kahteen jakelutoimipaikkaan työsuojelutarkastuksen, Helsingin Munkkiniemeen ja Espoon Kilon terminaaliin. Molemmissa Aluehallintoviraston teettämän kuormittavuuskyselyn perusteella henkilöstö koki, että työtä on aivan liian paljon työaikaan nähden.
Vuoden aikana jakelupyörän etuhaarukka murtui tai katkesi kokonaan useasta pyörästä, aiheuttaen läheltä piti -tilanteita. Sitä tapahtui myös uusissa Helkaman pyörissä. Helkama tekee korjauksia etuhaarukkaan asian johdosta. Uusista Helkamista löytyi myös pieni vaaratilanteita aiheuttanut valmistusvirhe eli seisontatuki oli joissain pyörissä ajettaessa liian matalalla. Nämä on pitänyt korjata kuntoon.
Kesällä työnantaja otti käyttöön terveyspuhelimen, johon työntekijöiden tulee ensisijaisesti soittaa kun sairastuu. Terveyspuhelimen käyttöönotossa liitto (PAU) ei ole ollut millään tavalla mukana.
Kesän aikana sekä työsuojeluvaltuutettu että varatyösuojeluvaltuutettu kävivät esittelemässä joissain jakelutoimipaikoissa työvaatteita ja -jalkineita, jolloin henkilöstö pääsi kokeilemaan, mikä koko sopisi itselle parhaiten.
Syksyn työtaistelutilanteen aikana työnantaja otti ”perehdytykseen” SOL:n vuokratyöntekijöitä. Perehdytys hoidettiin monin paikoin ala-arvoisesti. Työntekijöitä muun muassa laitettiin kartan kanssa reiteille. Toinen vuokratyöntekijä opasti toista, vaikkei itsekään reittiä osannut. Yhteistekijällä saattoi olla monta vuokratyöntekijää yhtä aikaa opastettavana. Osassa tapauksissa opastajalla ja opastettavalla ei ollut yhteistä kieltä, jolla kommunikoida.
Nämä niin sanotut perehdytykset rikkoivat räikeästi Postin omiakin perehdytysohjeita. Tästäkin asiasta tehtiin ilmoitus aluehallintovirastoon.
Työsuojeluvaltuutettu osallistui vuoden aikana säännöllisesti muun muassa eri toimipaikoissa riskien arviointien tekemiseen, työterveyshuollon työpaikkaselvityksiin, turvallisuuskävelyihin ja remonttirappujen tarkistamiseen.
Keväällä ja syksyllä valtuutettu osallistui työterveyshuollon puitesuunnitelman tekoon seitsemässä eri Mehiläisen toimipisteessä. Hyvin monet työntekijät käyttivät oikeuttaan kutsua työsuojeluvaltuutettu mukaan verkostopalavereihin ja työhyvinvointikeskusteluihin.
Työsuojeluvaltuutettu oli mukana myös Ilmatieteenlaitoksen, Työterveyslaitoksen ja Postin yhteisessä ”Jalankulkusäämallin kehittämisprojektissa” sekä kouluttautui muiden muassa PAU:n, SAK:n ja Työturvallisuuskeskuksen järjestämissä koulutus- ja tiedotustilaisuuksissa.
Kokoustoiminta
Osasto järjesti vuosikokouksensa Hotelli Arthurissa 28. maaliskuuta. Äänioikeutettuja jäseniä oli paikalla 81.
Kutsuvieraina olivat Posti- ja logistiikka-alan Unionin, PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen, PAU:n Etelä-Suomen aluejärjestöstä Jarmo Tuominen, PAU:n Pasilan osastosta Isto Kuusisto, Posti-Telen eläkeläisistä Onni Karesalmi ja Posti- ja logistiikka-alan työttömyyskassasta Annika Skogberg.
Osaston puheenjohtajaksi valittiin toiselle kaudelleen yksimielisesti pääkaupunkiseudun työsuojeluvaltuutettu Ari Komulainen.
Päätettiin toimikunnan kooksi kahdeksan varsinaista ja neljä varajäsentä.
Toimikuntaan asetettiin ehdokkaiksi: Satu Ollikainen, Joonas Korhonen, Aki Korhonen, Hannu Sjöman, Pertti Pohjanvuori, Tuula Kari, Timo Väisänen, Ilona Tolonen, Wilma Puroila, Petri Tähtinen, Teemu Neuvonen ja Soile Järvelä.
Koska ehdokkaita oli enemmän kuin toimikunnan varsinaisten jäsenten paikkoja, suoritettiin vaali. Menettelytavaksi päätettiin, että kahdeksan eniten ääniä saanutta tulevat varsinaisiksi toimikunnan jäseniksi. Seuraavat neljä valitaan varajäseniksi äänimäärän mukaisessa järjestyksessä.
Vaalin tulos oli seuraava:
Äänestyksessä jätettiin 66 äänestyslippua, joista yksi hylättiin
Toimikunnan varsinaisiksi jäseniksi valittiin: (suluissa äänimäärä)
Satu Ollikainen (52)
Aki Korhonen (48)
Hannu Sjöman (38)
Petri Tähtinen (32)
Teemu Neuvonen (31)
Tuula Kari (35)
Ilona Tolonen (35)
Soile Järvelä (29)
Varajäsenet järjestyksessä
Pertti Pohjanvuori (25)
Joonas Korhonen (25)
Timo Väisänen (22)
Wilma Puroila (21)
Koska Pertti Pohjanvuori ja Joonas Korhonen saivat vaalissa yhtä monta ääntä, suoritettiin heidän välillään arvonta, jonka onnettarena toimi Riitta Pesonen. Pohjanvuori oli onnekkaampi, joten hänestä tuli toimikunnan ensimmäinen varajäsen.
Toimikunta kokoontui vuoden aikana 17 kertaa.
Osaston edustajat yhteistyöelimissä
Posti- ja logistiikka-alan Unionissa:
PAU:n hallituksen jäsen: Juha Jaatinen
PAU:n liittovaltuuston puheenjohtaja: Satu Ollikainen
PAU:n liittovaltuuston jäsen: Riitta Pesonen
Perusjakelun ammattivaliokunnan puheenjohtaja: Satu Ollikainen
Järjestövaliokunnan jäsen: Juha Jaatinen
Posti- ja logistiikka-alan työttömyyskassan hallituksen puheenjohtaja: Juha Jaatinen
Työttömyyskassan hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja: Satu Ollikainen
Menetelmäkehityksestä vastaava valtakunnallinen varapääluottamusmies: Satu Ollikainen
Etelä-Suomen Aluejärjestön toimikunnan jäsen: Mika Kukkola ja varajäsen Seppo Airaksinen
Muualla ammattiyhdistysliikkeessä:
SAK:n valtuuston jäsen: Juha Jaatinen
SAK:n valtuuston varajäsen: Satu Ollikainen
Pk-seudun ammatillisen paikallisjärjestön toimikunnan varsinaiset jäsenet: Jukka Virtanen ja
Hannu Sjöman. Varajäsen: Maija Pulkkinen
SAK:n Uudenmaan aluetoimikunnan jäsen: Hannu Sjöman
Itellan henkilöstörahaston valtuuston jäsen: Satu Ollikainen
Henkilöstö
Osastolla on palkkalistallaan toimitsija Juha Jaatinen. Jaatisen työpanoksesta 40 % vuokrataan korvausta vastaan Posti- ja logistiikka-alan Unionille PAU:lle. Sopimus on voimassa toistaiseksi.
Tiedotustoiminta
Osaston ulkonäöltään ja nimeltään uudistettu lehti Preivari (ent. Hepomies) ilmestyi neljä kertaa. Maalis-, kesä- ja joulukuun numerot julkaistiin sekä verkossa että perinteisesti painettuina. Syyskuun numero ilmestyi vain verkkoversiona, joka oli lisä edellisvuoden ilmestymiskertoihin. Lehden päätoimittajana oli Aki Korhonen ja toimituskuntaan kuuluivat Maija Inkinen, Niina Kiiski, Ari Komulainen, Mika Kukkola, Johanna Pajuniemi ja Riitta Pesonen.
Ajankohtaistiedottamista hoidettiin toimipaikkoihin lähetetyillä Sataseiska -jäsentiedotteilla (entinen Hepoextra), sekä työsuojelu- ja luottamusmiestiedotteilla.
Osaston verkkosivujen www.pauhki.net ylläpitäjänä oli osaston työntekijä Juha Jaatinen. Verkkolehdestä vastasi Aki Korhonen. Edelliset vastasivat Ari Komulaisen ohella myös osaston Facebook-profiilin ylläpidosta. Molempien sivustojen kävijämäärissä ja näyttökerroissa havaittiin varsin runsasta nousua edellisvuodesta.
Osaston toimistolla järjestettiin neljä jäsentiedotustilaisuutta. Aiheena olivat työttömyysturva, uusi työehtosopimus ja yt-neuvottelut kahdesti. Näiden lisäksi tilaisuuksia alueella oli vaihteleva määrä.
Kriisiviestintätilaisuus, jossa luennoi SAK:n viestintäpäällikkö Jaana Pohja, järjestettiin osaston toimistolla 5. maaliskuuta.
Vapaa-ajan toiminta
Osaston toimistolla 10. tammikuuta jäsenille järjestettyyn valokuvausaiheiseen luentoon osallistui kymmenisen henkilöä.
Varkaudessa 14.-15. maaliskuuta pidetyille PAU:n talvipäiville osallistui 19 osaston jäsentä.
Osasto järjesti meriretken Vallisaareen 29. elokuuta. Retkelle osallistui 28 jäsentä ja lisäksi heidän perheenjäseniään, yhteensä noin 50 henkilöä.
Lasten pikkujouluteatteri järjestettiin 5. joulukuuta yhteistyössä teatteri Hevosenkengän kanssa Annantalossa. Näytelmänä esitettiin Urpon ja Turpon joulu. Isoja ja pieniä osanottajia oli noin 70. Tontut jakoivat kotiin vietäväksi jouluisen yllätyspussin.
Kaikki tilaisuudet saivat hyvän vastaanoton.
Teksti: Helsingin osasto
Kuvat: Riitta Pesonen, Aki Korhonen