OSASTON VUOSIKOKOUKSEN KANNANOTTO

Emme voi antaa Suomen liukua halpatyövoimamaaksi

Helsingin osasto tulee tekemään kaikkensa, jotta työnantaja Posti ei irtisano jakeluhenkilöstön nykyistä työehtosopimusta ja siirrä jakelutehtävissä työskenteleviä noudattamaan selvästi huonompaa Medialiiton ja Teollisuusliiton välistä jakelua koskevaa työehtosopimusta.

Kyse on kaikkein olennaisimmasta eli postityöntekijöiden toimeentulosta, mahdollisuudesta tulla toimeen yhtä työtä tekemällä.
Medialiiton ja Teollisuusliiton välinen jakelua koskeva työehtosopimus laskisi Postin jakelutehtävissä toimivien palkkoja 30-40 %. Tämä johtaisi laajoihin irtisanoutumisiin ja Postin toiminnan halvaantumiseen, joka ei ole kansalaisten, Postin eikä valtio-omistajankaan etu. Seuraukset on omistajaohjauksessa ymmärrettävä.

Palkalla on tultava toimeen

Palkkojen putoaminen noin kolmanneksella tarkoittaisi, että etenkin pääkaupunkiseudulla, varmasti myös muualla, palkka ei enää riittäisi elinkustannuksiin esimerkiksi asumiskustannusten ollessa hyvinkin korkeat. Järjetöntä, että valtionyhtiö on säästävinään palkkakustannuksissa ja tulouttaa voittoa valtiolle, josta raha päätyisi erilaisina kohoavina avustuksina rajun palkanalennuksen kokeneille Postin työntekijöille.

Työehtosopimuksen yksipuolinen vaihtaminen on estettävä myös siksi, että holtiton ja hulvaton työehtoshoppailu ei vain käy! Jos työnantajan suunnitelma työehtosopimuksen vaihtamisesta selvästi edullisempaan nyt toteutuu, ilmiö leviää työmarkkinakentässä ja näin tehdään aina, kun tilaisuus tulee. On estettävä kehitys, jossa Suomessa yhä useammat ammattiryhmät saavat pelätä työehtojensa ja palkkojensa heikkenevän, jos jostain vain löytyy halvempi työehtosopimus. Suomi ei saa liukua halpatyövoimamaaksi!

PAUn Helsingin osasto ry