Arkiaamu, kello on 6:00 ja jakeluryhmävastaava saapuu työpaikalle tuotevirtaohjaajien kanssa samoihin aikoihin. Pääosa jakajista tulee kello 6:30. Alkaa aamusählinki. Kuka on töissä, kuka ei, tuleeko terveyspuhelimesta poissaoloilmoituksia vai soittavatko sairastuneet suoraan työpaikalle? Nukkuiko joku ehkä pommiin, kun ei paikalla näy? Pitääpä soittaa perään. Sitten alkaa pohdinta minne ja miten sijoitetaan jäljelle jääneet vähät duunarit.
Yksi haluaa omalle reitille, toinen ei halua kovalle reitille, kaikki haluavat helpolle reitille. Mutta kun niitä helppoja ja omia reittejä ei ole! On vain pelkkiä reittejä ja niille pitää hoitaa jakajat, jotta päivän postit saadaan jaettua. Suunnittelu ei ole yksinkertaista. Kaikki eivät osaa kaikkia reittejä ja osaamiset pitää sovitella paikallaolijoiden mukaan. Ei ole tarkoitus, että ketään heiteltäisiin kiusallaan jollekin epämieluisalle reitille. Osaaminen on etusijalla.
Kun henkilöstöresurssi on pielessä, eikä jakajia ei ole tarpeeksi, millä siinä sitten jokaisen reitin postit saa jaettua? Joko ei millään tai sitten haalitaan paikalle määräaikaisia duunareita ja vuokratyöntekijöitä – tai kaupataan reitit urakointina paikalla oleville. Minimihenkilöstöllä ja käytännössä lähes aina alle sen, ei voi saada aikaan maksimitulosta. Työvuorojärjestelyt ovat jakeluryhmävastaavan työtä, mutta jos ja kun päivästä menee iso osa pelkästään niihin, ei se ole enää mielekästä. Jrv:kin haluaa tehdä työnsä kunnolla, kuten kuka tahansa muukin. Nyt se ei onnistu, koska työkalut työn tekemiseen on suurelta osin viety.
Turhauttaa yrittää opastaa pikakoulutuksella postityöummikoita – jotka saattavat olla polkupyöränajotaidottomia, suomea osaamattomia ihmisiä – kun he saattavat jo seuraavana päivänä olla vaihtuneet toisiin. Juuri kun on saatu opetettua hutera pyöränajotaito, kypärän käyttö ja jakelun alkeet, sekä on annettu työvaatteet ja saatu henkilö sujautettua jollekin reitille yleensä jonkun toisen avuksi, niin huomenna taas sama uudestaan. Jakeluvirheitä sattuu juuri siksi aivan liikaa, että töissä on heikompitaitoisia jakajia. Ammattitaitoa ei voi varttitunnissa opettaa. Ja aina vain pahenee, kun kahden kimpun jakelu alkaa.
Aamun reittilotosta kun on selvitty – edellispäivänä tehdyt hyvät suunnitelmat ovat usein heittäneet häränpyllyä heti aamusta – niin pitäisi ehtiä jossakin välissä vastaamaan asiakaspalautteisiinkin. Juuri niihin, joita taitamattomimmat työntekijät hyvin usein aiheuttavat. Virheitä tekee toki jokainen joskus, mutta mitä parempi ammattitaito, sitä vähemmän virheitä. Väsymys ei ole sekään omiaan parantamaan työn laatua.
Siinä kun sitten väsyneenä miettii, lähteäkö kotiin ja jättääkö duunit seuraavaan päivään vai tehdäkö ylityötä, ei aina jaksa olla iloinen ja tsemppaava, Vaikka kuinka haluaisi.
Liian suurilla reiteillä sitä paitsi sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, kun inhimillisiä tarpeita ei ole otettu huomioon reittisuunnittelussa. Tavatonta ei ole, että asiakas valittaa postinjakajan olevan vessassa hänen takapihallaan. Hätä ei lue lakia. Jonnekin tarpeet on tehtävä, yleensä sentään pienemmät, kun taukopaikkoja ei liiemmälti reiteillä ole ja toimipaikkakin on kilometrien päässä. Reitillä saattaa mennä hyvin neljästä viiteen tuntia. Joka päivä maraton, miettikää, hei!
Seuraava rumba alkaa, kun jakajille aletaan haalia polkupyöriä. Jos fillari vielä löytyykin, akkua ei välttämättä – tai toisin päin. Ja ennen kaikkea, moniko pyörä on korjaamolla. Siinä sitten odotat, että joku tulee reitiltä, jotta seuraava saa ajopelin alleen.
Tavallinen jakaja olettaa usein, että jrv on koko ajan käytettävissä, kun joku pulma ilmenee, ja jos sitä ei hoida tai jättää muuten reagoimatta, saa vastaukseksi vihaisia mulkaisuja ja jupinaa. Jos jrv on istahtanut tietokoneelle, hän ei ole siellä pelaamassa pasianssia tai räiskintäpeliä, vaikka se joskus tarpeen olisikin. Hänellä on myös hallinnollisia tehtäviä, jotka kuuluvat työnkuvaan.
Hän saattaa olla miettimässä tulevaa koulutusta, jonka ylempi taho on alemmalle heittänyt muiden töiden päälle, mutta myös vaikkapa huomisen viikkopalaveria. On asiakaspalautteisiin vastaamista, soittopyyntöjä, päiväkirjan täyttämistä, jäämien laskemista, päivittäistulosteiden tilaamista, paikkolehtien vastaanottoa, poikkeamaraportointia, pikojen tallennusta, seuraavan päivän suunnittelua, on sitä, on tätä. Tauotkin olisi hyvä jossakin välissä ehtiä pitämään, koska syödäkin tarvitsee.
Usein työaika ehtii olla jo lopuillaan, ennen kuin kaikki työt on tehty. Siinä kun sitten väsyneenä miettii, lähteäkö kotiin ja jättää duunit seuraavaan päivään vai tehdäkö ylityötä, ei aina jaksa olla iloinen ja tsemppaava, vaikka kuinka haluaisi. Usein työt tulevat vielä kotiinkin ja jopa uniin. Tuntuu loukkaavalta, ettei työnantaja halua arvostaa työntekijöitään muutoin kuin kaunopuheissaan. Jakeluhenkilöstö on ammattitaitoista, venymiskykyistä ja asiakaspalveluhenkistä, mutta ei kukaan loputtomiin jaksa joustaa.