Vuosi on kulunut edellisestä kirjoituksesta ja yhä korona meitä kurittaa niin työ- kuin siviilielämässäkin. Työpaikoilla korona pääsi vuodenvaihteen jälkeen valitettavan pahasti leviämään ja alueella tartunnan saaneita oli viikoittain useita kymmeniä, mikä kuormitti henkilöstöä hurjasti. Toki nyt näyttää jo paremmalta ja voisi kuvitella, että koronasta päästäisiin eroon.
Selvityksiä ja arviointeja
Työrintamalla pandemia on vaikuttanut siten, että liikkuminen alueella on ollut rajoitettua ja esimerkiksi työpaikkaselvityksiä pystyttiin tekemään ainoastaan yksi. Kirkkonummen jakelussa kokeiltiin yhdessä työterveyshuollon kanssa digitaalista selvitystä eli uutta tekniikkaa hyödyntäen osittain etänä tehtävä selvitys työpaikan työoloista. Kokeilu onnistui hyvin.
Työpaikkaselvityksiä on nyt alueella rästissä ja ne on tarkoitus saada tehtyä kuluvana vuonna. Riskienarviointeja tehtiin syksyllä useissa paikoissa, mutta muutama jäi vielä tämä vuoden puolelle tehtäväksi.
Henkinen kuormitus
Alueella on tapahtunut ja tulee vastaisuudessakin tapahtumaan isoja muutoksia työmenetelmiin. Tämä on valitettavasti näkynyt henkilöstön jaksamisessa. Fyysisen kuormituksen lisäksi tämä on näkynyt myös henkisen kuormituksen lisääntymisenä. Pitkien jakelureittien raskaus sekä epävarmuus työpaikasta ja työsuhteesta ovat alueella näkyneet selkeästi.
Jakelusta on kuluneen vuoden aikana kiihtyvällä tahdilla lähtenyt kokenutta työntekijäkaartia, osa muihin tehtäviin Postissa ja osa kokonaan toisille aloille. En kyllä ihmettele yhtään, työpäivät ovat pitkiä ja raskaita eikä tulevaisuus näytä tällä alalla ruusuiselta.
Jakelussa oli aikoinaan ikäohjelma, joka on nykyään olemassa vain korulauseissa. Ennen tästäkin työstä saattoi päästä terveenä eläkkeelle, nykyisillä reiteillä se on todella harvinaista! Tähän toivoisinkin työnantajan reagoivan, mutta nykyisellä menolla se jää haaveeksi. Näyttää siltä, että postinjakajan työ on tulevaisuudessa todellakin vain pelkkää postin jakamista, kun esityöt keskitetään postikeskuksiin.
Yhteisöllisyyttä ei tule vähätellä
Pahoin pelkään, että henkilöstön siirtyminen jakelusta pois vain kiihtyy. Itsekin yli 30 vuotta Postissa olleena ja parempiakin aikoja yrityksessä nähneenä tämä nykymeno hirvittää.
Yksi tärkeä asia, joka monelle on ollut syy olla tällä alalla, on työyhteisöllisyys ja tutut työkaverit. Nykyisissä jakelunlähtöpisteissä yhteisöllisyys on hyvin minimaalista, työkaverit vaihtuvat koko ajan ja yhteistä aikaa työkavereiden kesken on todella vähän, jos lainkaan. Työ yksipuolistuu ja yksinäistyy ja työyhteisön tuki häviää. Tämäkin pitäisi työnantajan huomioida muutoksia tehdessä.
Alasta on hyvää vauhtia tulossa läpikulkutyöpaikka, josta kärsivät kaikki. Jatkuva perehdytysrumba, heikko laatu ja todella vaikea työvoiman saatavuus aiheuttavat työntekijöille sekä fyysistä että henkistä kuormitusta, mikä taas niin sanotusti alentaa kynnystä nostaa kytkintä.
Työsuojelun uusi kausi on kaksi vuotta
Työsuojeluvaltuutettujen kausi päättyi ja vaaleilla valittiin valtakuntaan uudet valtuutetut ja varavaltuutetut. Alueellamme tulin valituksi työsuojeluvaltuutetun tehtävään. 1. varatyösuojeluvaltuutetuksi valittiin Sari Kolehmainen Espoon keskuksen jakelutoimipaikasta ja 2. varatyösuojeluvaltuutetuksi Jaana Viitaniemi Kirkkonummen jakelutoimipaikasta. Työsuojeluasiamiesvaalit tullaan käymään kevään kuluessa.
Lopuksi muistutan, että käyttäkäähän työnantajan meille tarjoamaa Epassia, joka on ikään kuin 200 € palkan päälle. Sitä voi käyttää todella laajasti ympäri Suomea, vaikka elokuviin, konsertteihin, urheilutapahtumiin, hierontaan, matkoihin ja myös työmatkoihin.
Seppo Airaksinen
piirros Tuomo Heinävaara