Eläkkeelle siirtyminen on yksi elämän suurista tapahtumista, jota joko odotetaan tai sitä halutaan lykätä mahdollisimman pitkään. Nuoria ei eläke ymmärrettävästi juurikaan kiinnosta, mutta mitä enemmän ikää karttuu, sitä ajankohtaisemmaksi eläkeasiat tulevat. Miten oma elämä ja arki muuttuvat, kun työ ei enää määrittelekään niitä?
Postintyöntekijä, jakaja Saara Virtanen, 65, silloisesta Helsingin Konalan jakelutoimipaikasta oli työuransa lopulla viitisen vuotta osatyökyvyttömyyseläkkeellä. Syynä olivat jakajille varsin tyypilliset selkäkivut. Välissä hän ehti olla työtön ja työkokeilussakin, ennen kuin hänestä tuli vuonna 2018 kokoaikainen eläkeläinen.
– Jos mitään terveysongelmia ei olisi ollut, olisin varmaankin jatkanut “oikeaan” eläkkeeseen asti. Kun sanoin itseni irti ja lähdin ‘uuteen polkuun’, se oli siinä vaiheessa ihan oikea päätös. Olin välissä työtön, mutta lopulta 60-vuotiaana kuitenkin työkyvyttömyyseläkkeen sain. Tyytyväinen olen. Työ alkoi olla stressaavaa. En olisi jaksanut sitä enää, Virtanen muistelee.
Toinen postityöntekijä ja jakaja yhä, Jarmo Pakkanen, 60, Helsingin Arkadiankadun jakelunlähtöpaikasta sanoo myös, että työ on muuttunut raskaaksi.
– Vuoden 2021 alkupuolella työmme muuttui, kun jakelu ja lajittelu eriytettiin. Minulle se ei ollut suuri muutos vielä, koska jaon ohella lajittelin yritysposteja edelleen. Mutta tänä kesänä yrityspostien lajittelu siirrettiin koneelle ja nyt työ on pääsääntöisesti jakelua.
Hän jatkaa, että prosessiteknisesti lajittelua on silti hieman vieläkin, mutta se tulee ylimääräisenä jakelun päälle. Jakelureitit ovat pitempiä kuin ennen, eikä hän muista työnsä olleen koskaan niin rankkaa kuin nyt.
Jakelureitit ovat pitempiä kuin ennen, eikä Jarmo muista työnsä olleen koskaan niin rankkaa kuin nyt.
– Tänä kesänä on ollut armeliaita säitä. Ei ole ollut mitenkään superkuumakaan, vaikka helteitä on ollutkin. Silti en muista, että olisin koskaan ollut näin väsynyt töiden jälkeen kuin nyt. Fyysisyyden kasvu työssä tuntuu yleisenä väsymyksenä ja kaikenlaisina kropan kolotuksina. Koko ajan on pientä särkyä siellä täällä.
Vaivat eivät silti hänen mukaansa ole sellaisia, että niiden takia töistä pois olisi, eikä neljän vuoden päässä siintävä eläkekään ole erityisemmin mielessä. Tavoite on jatkaa työntekoa eläkkeeseen asti. Mutta jos uhraukset alkavat olla kohtuuttomia, silloin hän aikoo tarkastella asioita uudelleen.
– Totta kai, jos viikonloppukaan ei enää riitä palautumiseen, täytyisi minun katsoa asioita uudestaan. Mutta toistaiseksi vaikka väsyn, se ei ehkä vielä ole kohtuutonta, pohtii Pakkanen.
Hyvillä työkavereilla on suuri merkitys
Virtanen ja Pakkanen ovat yhtä mieltä siitä, että parhaita asioita työssä ovat olleet työkaverit. He ovat auttaneet jaksamaan vaikeissakin tilanteissa ja tehneet työhön menemisestä mielekästä, vaikka työnantajan touhut eivät aina ole miellyttäneetkään. Eläkkeelle jäädessä sosiaaliset yhteisöt monesti kuitenkin hajoavat.
– Pidin jakelutyöstä ihan alun alkaen, kun vuonna 1979 Postiin tulin. Se oli vapaata. Loppuaikoina tuli kyttäämistä ja työ alkoi stressata. Miten sen nyt sanoisin? Kun Itellan ja Postin puolelta oli kaikenlaisia juttuja ja pelleilyjä, niin työkaverit olivat kivoja ja jaksoin paremmin, Virtanen kauniisti muotoilee ja mainitsee, että pitää harvakseltaan yhteyttä entisiin työkavereihinsa vieläkin.
Pakkanen sanoo myös viihtyneensä alkuunsa mukavasti, mutta toteaa samalla, että kyllä Posti on muuttunut hiljalleen huonommaksi työpaikaksi. Ei hänellä kuitenkaan mitään kriisejä ole työnantajan kanssa ollut, vaikka jo 33 vuotta onkin postitöitä tehnyt. Pyrkimyksenä on jatkaa edelleen.
Sopivasti säännösteltynä työ voi tuottaa merkityksellisyyden tunnetta eläkeläisellekin.
– Työllä on monta funktiota. On peruselintaso, joka on työtä tehdessä parempi kuin eläkkeellä, mutta onhan työssä myös sosiaalinen puolensa. Ja sellaiset aineettomat jutut, kuten että tulee tietynlainen merkityksellisyyden tunne, kun tekee työtä ja on osa ryhmää. Harmittaa, että eläkkeelle jäädessä osan niistä menettää, Pakkanen pohtii.
Eläkeläinenkin voi työskennellä palkansaajana tai yrittäjänä eläkkeen rinnalla tietyin ehdoin. Virtanen kertoo, ettei silti ole juurikaan kaivannut palkkatöitä. Selkävaivat eivät anna mahdollisuutta tehdä pitkiä jaksoja töitä kerralla. Pari kertaa hän on kuitenkin kokeillut.
– Olin joskus aiemmin keittiötyöntekijä ja nyt eläkkeellä ollessani olin muutaman päivän töissä päiväkodin keittiöllä. Kaveri oli pulassa, eikä saanut mistään tuuraajia. Valokuvauskerhoa vedin muutaman kerran.
Pakkanen on tarttunut ylitöihin hanakasti, jos niitä on ollut tarjolla ja arvelee, että voisi ehkä tehdä Postissa töitä eläkkeelläkin, vaikkapa joulun kiireapulaisena, jos kysytään ja työkuntoa riittää. Sopivasti säännösteltynä työ voi tuottaa merkityksellisyyden tunnetta eläkeläisellekin. On tunne, että jonnekin tarvitaan.
– En usko, että minua kauheasti muualta kysytään. Eihän minulla käytännössä muuta osaamista ole kuin postityö. Eri asia, jos olisi ammattitaitoa muihin töihin.
Pakkanen laskeskelee, että saa eläkkeen, joka takaa riittävän toimeentulon. Mitään kurjuutta ei suinkaan ole tulossa, vaikka tulotaso putoaa ja sitä täytyy sopeuttaa. Hän naurahtaa, että onhan eläkeläisellä tarvittaessa aikaa juosta tarjousten perässä.
Samoin on ollut Virtasen laita. Leipää on pöytään saatu edelleen, vaikka palkkatulot ovat vaihtuneet eläkkeeseen. Eläke on riittänyt rahallisesti, varsinkin kun mökkeilee maalla suurimman osan vuodesta.
Eläkkeellä on aikaa tehdä enemmän
Kun herätyskello on käynyt tarpeettomaksi, eikä viikonpäivistäkään tarvitse enää pitää niin lukua, miten eläkkeellä ollessa saa ajan kulumaan? Vai onko niin, että eläkeläisillä vasta kiire onkin?
Virtasella ainakin on tekemistä riittänyt. Eikä Pakkanenkaan aio tekemättömäksi heittäytyä, vaikka eläköityminen saattaa hetkellisen kriisin paikka ollakin, kun päivittäisrutiinit pitää suunnitella uudelleen. Sopeutuvaisena ihmisenä hän uskoo siihen pystyvänsä.
– Arjen juoksutus täytyy itse luoda uudestaan. Asun yksin, eikä jälkeläisiä ole. Vähän aikaa voi olla jonkinlainen kaaos, mutta luotan, että pystyn asiat järjestämään, kun on riittävästi aikaa. Siihen olen päässäni tavallaan varautunut.
Leipää on pöytään saatu edelleen, vaikka palkkatulot ovat vaihtuneet eläkkeeseen.
Nyt Pakkanen harrastaa vapaa-ajallaan lähinnä kestävyyslajeja, kuten pyöräilyä ja uintia. Välillä hän kävi kulttuurivaelluksilla ja siitä innostuneena opiskeli espanjaa intensiivisesti muutaman vuoden. Lisäksi hän on toimipaikkansa luottamushenkilö ja PAUn Helsingin osaston toimikunnassa osaston taloudenhoitaja ja varapuheenjohtaja.
– Ammattiosastossa toimiminen on ollut eräänlainen harrastus sekin, mutta kun se eläköitymisen myötä jää, minusta tulee todennäköisesti työväenopistojen aktiivinen käyttäjä, jota olen joskus ollutkin. Kiinnostusta olisi elvyttää humanistiskulttuurisia harrastuksia.
Pakkasta kiinnostaa myös matkailu ja varsinkin pyörämatkailu. Lappi on suunnitelmissa, mutta hän kertoo olleensa vastikään Vesijärven ympäriajossa. Kemiön matkakin on tulossa. Pyöräilyn hän on yhdistänyt myös laiva- ja junamatkailuun.
Virtanen puolestaan harrastaa käsitöitä ja puuhastelua pihalla. Kesällä hänellä on suosiossa marjastus, talvella palapelien kokoaminen ja kryptojen ratkominen.
– Välillä hoidan lapsenlapsia, kolmea pojanviikaria, joilla on ikää kahdeksan, viisi ja puolitoista vuotta. Se ei ole ollenkaan työlästä, vaan heitä on kiva seurata, myhäilee Virtanen ja on unohtaa erään harrastuksen.
– Ai niin, kortinpeluuta harrastetaan siskon ja hänen miehensä kanssa, etenkin talviaikaan. Shanghain pelaamista. Peliringissä eivät rahat liiku, vaikka leikillään sanommekin, että “rahat piiloon”, jos joku tulee huoneeseen pelin aikana.
Shanghai on 3–6 pelaajalle tarkoitettu sitoumusrommipeli, jossa joka kierroksella kerätään erilaisia yhdistelmiä. Lastenlasten kanssa Virtanen kuitenkin pelaa Skip-Boa ja Unoa.
Onko ikääntyminen kamalaa?
Vielä täytyy esittää molemmille kysymys, mitä he vanhenemisesta ajattelevat?
– Vanhenemista tulee mietittyä aika harvoin, mutta tietysti sitä miettii, kun porukka ympäriltä vähenee. Tuntuu kuitenkin, etten ole vielä niin vanha mitä numerot näyttävät, vastaa Virtanen.
Lapsilleen hän sanoikin, että pitää hommata nuorempia kavereita, jotteivät kaverit ympäriltä heti lopu. Ja onhan heitä. Esimerkiksi siskontyttären kanssa he tekevät välillä yhteisiä reissuja mökille ja muualle.
– Ikäeroa on 19 vuotta, mutta tulemme toimeen tosi hyvin. Ikä ei ole esteenä. Loppujen lopuksi riippuu paljon itsestämme, minkä ikäisten ihmisten kanssa tulemme juttuun. Minä kyllä kehtaan sanoa kaikille minkä ikäinen olen. Olimme kaverin kanssa kesäjuhlissa, jossa meitä kehuttiin niin nuorekkaiksi että! Virtanen iloitsee.
– Ai että mietinkö? Tuo on aika filosofinen kysymys, mutta kyllä. Mietin koko ajan, ja kuolemaa myös, nauraa Pakkanen.
– Ei, en minä mieti, että olen kuusikymppinen, ja voi hitto, kuolenko kohta. Moni 20-vuotias saattaa kyllä ajatella ikäisistäni, että noin vanha, hautaan. Itsekin pidin 60-vuotiaita isovanhempiani aikanaan tosi vanhoina. Mutta kaikki ikäkaudet vain tulevat pikkuhiljaa ja niihin sopeutuu päivä kerrallaan. Huomaa, ettei ikääntyminen niin kauheaa olekaan.
On luonnonlaki, että iän myötä jokaisen fyysinen ja psyykkinen toimintakyky väistämättä tavalla tai toisella heikkenee. Ikuista nuoruutta ei ole. Paljon kuitenkin ratkaisee kunkin oma asenne. Pakkanen tähdentää, että vanheta voi aktiivisesti ja itsestään huolta pitäen. Tietyillä elämäntapavalinnoilla voi ikääntymiseen yrittää vaikuttaa.
– Tietenkään sairauksia ei voi valita, ne voivat tulla yllättäen puun takaa, mutta totta kai on realismia, että kaikkia asioita en enää voi tehdä kymmenen, enkä varsinkaan kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Ikä ei sentään ole pelkkä numero, onhan ihminen fysiikkansa vanki. Elämänpiiri saattaa ikääntymisen myötä supistua hyvinkin paljon, mutta en minä masennu sen ajatuksen edessä.
– Yritän aina löytää positiiviset tulokulmat asioihin. Ei haittaa, jos on optimistinen, vaikka optimismi olisi hatarillakin faktapohjilla. Siitä huolimatta se saattaa olla mielenterveydellisesti järkevä strategia. Kyllä minulla nälkää elämää kohtaan on!
Täysin samaa voi sanoa Virtasesta. Hänen pirteän pulppuava olemuksensa saa varmasti hyvälle mielelle kenet tahansa.
– Ei tässä mitään stressiä ole. Eläkkeellä on kiva olla!
teksti Aki Korhonen
kuvat Aki Korhonen ja Saara Virtasen kotialbumi