Postin henkilöstörahasto
Postin henkilöstörahastolla on jo pitkä historia, joka alkaa vuodesta 2005.
Postin henkilöstörahastolla on jo pitkä historia, joka alkaa vuodesta 2005.
Eläkkeelle siirtyminen on yksi elämän suurista tapahtumista, jota joko odotetaan tai sitä halutaan lykätä mahdollisimman pitkään.
”Muutosyksikkö – tehtävämme on mahdollistaa sinun tarpeesi toteutuminen.” Näin esittäytyy Muutosyksikkö Posterissa.
Kekäläisen perhe viettää joulujaan tavallisesti pohjoisemmassa Suomessa. Sinne mennään julkisilla kulkuvälineillä, koska autoa ei heillä enää ole.
Syyskuun alussa koitti hetki, jolloin Elsa Piela lopetti kaksi vuotta kestäneen uransa postinjakelussa.
Espoon keskuksen jakelutoimipaikassa työskentelevä Sari Kolehmainen on alueemme työsuojelun 1. varavaltuutettu.
Tässä lehdessä on osaston toimintakertomus ja -suunnitelma. Jarmo Pakkasen kirjoittamasta yleistä-osiosta saa kattavan kuvauksen tapahtumista, jotka osastonkin toimintaan vaikuttivat…
Eetu Valmela, postinjakaja HKI 10 Arkadiankadulta, jakaa postia Nervanderinkadulla, jossa ministeri Heikki Ritavuori murhattiin 100 vuotta sitten. Artikkelin murhasta voit lukea tästä lehdestä…
Vuosi on kulunut edellisestä kirjoituksesta ja yhä korona meitä kurittaa niin työ- kuin siviilielämässäkin. Työpaikoilla korona pääsi vuodenvaihteen jälkeen valitettavan pahasti leviämään…
”Suostuttiin 9.5 tunnin työpäiviin ja silti työnantaja alkoi lomauttamaan.” Silti työnantaja osa-aikaistaa uudelleen, silti sisätyötä keskitetään ja mitä muuta vielä tuleekaan tapahtumaan.