Tätä kirjoitettaessa on työnantaja aloittanut härskisti vuokratyön tuomisen perusjakelun työtehtäviin. Lisäksi työnantaja on ilmoittanut useassa eri yhteydessä käyttävänsä SOL:in vuokratyöntekijöitä rikkomaan laillisia työtaistelutilanteita. Perusteluna on käytetty huolta asiakkaiden postinsaannin turvaamista.
Toista vuotta on mennyt jakelun henkilöstön yt-neuvotteluista ja postin kulku on koko tämän ajan takkuillut. Kaikkia posteja ei ole saatu jaettua päivittäin, mutta aikaisemmin ei työnantaja ole ollut tästä huolissaan. Aika läpinäkyvää ja törkeää toimintaa on työnantajan päätös nyt alkaa käyttämään vuokratyövoimaa.
Ohessa on alueellisen pääluottamusmiehen lausunto vuokratyövoiman käytöstä. Työnantaja sivuutti pääluottamusmiesten lausunnot kylmästi. Sellaista on nykyinen toiminta Postissa.
Alueellisen pääluottamusmiehen lausunto ulkopuolisen työvoiman käytöstä postinjakelussa Espoon, Kauniaisten ja Vantaan alueella.
Työnantaja on 21.10. ilmoittanut aloittavansa vuokratyövoiman käytön perusjakelussa. Vuokratyövoimaa on tarkoitus käyttää jakelun, lajittelun ja kuljetuksen tehtävissä ruuhkahuippujen aikana, sairaslomien tai muiden poissaolojen sijaisuuksiin, tilapäisen ylityötarpeen vähentämiseen tai häiriötilanteissa välttämättömien toimintojen turvaamiseksi.
Tilapäisen ylityön tekemisen vähentäminen jakelussa ei ole pätevä syy vuokratyön teettämiselle. Ylityön tekeminen ei ole ollut tilapäistä, vaan jokaisessa toimipaikassa on ylityön tekeminen ollut jatkuvaa, vaikka se ei ole kohdistunut yhteen ja samaan työntekijään. Lisäksi urakointitunnit ja varhaisjakelun puolella syntyneet lisä- ja ylityöt kertovat siitä, että perusjakelun vakituisten työsuhteiden määrä on riittämätön.
Yritysten on rajoitettava vuokratyövoiman käyttö vain työhuippujen tasaamiseen tai muutoin sellaisiin ajallisesti taikka laadullisesti rajoitettuihin tehtäviin, joita työn kiireellisyyden, rajoitetun kestoajan, ammattitaitovaatimusten, erikoisvälineiden tai muiden vastaavien syiden vuoksi ei voida teettää omilla työntekijöillä. Myös vuokratyösuhteet tulee olla lain mukaan pääsääntöisesti vakituisia. Työsopimus ei saa olla määräaikainen pelkästään sen takia, että työtä teetetään vuokratyönä. Vuokratyön teettäminen ei ole kestävää henkilöstöpolitiikkaa.
Vuokratyön teettäminen laillisen työtaistelun murtamiseen on tuomittavaa.
Nykyisellä jakelun resursoinnilla ja reittimäärillä lähes jokainen työpäivä voidaan määritellä ruuhkahuipuksi. Tästä kertovat monessa jakelutoimipaikassa jakamattomat postit ja sisällä tehtävien töiden tekemättä jäämiset työajan riittämättömyydestä ja liian pienestä henkilöstömäärästä johtuen. Vaikka mitään täsmällistä aikarajaa ei työehtosopimuksissa ole määritelty, voitaneen lähteä siitä, että jos vuokratyötä teetetään samoissa töissä yli puoli vuotta, kysymys on harvoin ruuhkahuipusta. Työehtosopimuksessa on sovittu erikseen kausiapulaisten käytöstä esimerkiksi jouluna tasaamaan ruuhkahuippua. Ruuhkahuipuilla perustellen vuokratyön käyttöä ei voida hyväksyä.
Pitkien poissaolojen, kuten mm. opintovapaa, perhevapaat, pitkät sairaspoissaolot, käytössä ei ole perusteltua käyttää vuokratyövoimaa, koska poissaolojen pituudet ovat ennalta tiedossa ja pitkäkestoisia.
Lisäksi kausityön, joulu sekä kesälomakauden, ulkopuolella pidettävien vuosilomien sijaisiksi ei tule käyttää vuokratyövoimaa. Nämä tulee kyetä hoitaa omalla vakinaisella resurssilla.
Häiriötilanteet postinjakelussa pitäisi olla harvinaisia ja lyhytkestoisia. Alueellinen pääluottamusmies ei katso tämän syyn olevan niin merkittävä, että postinjakelussa tulisi ottaa vuokratyön teettäminen käyttöön. Merkittäväksi häiriötekijä nousee esim. pitkittyneissä laillisissa työtaistelutoimenpiteissä. Vuokratyön teettäminen laillisen työtaistelun murtamiseen on tuomittavaa ja pahimmillaan estää työrauhan palauttamisen.
Alueellisen pääluottamusmiehen mielestä työ tulee teettää ensisijaisesti vakituisilla Postin omilla työsuhteilla. Lisäksi sijaisuuksien hoitoon ei tarvita erillistä vuokratyötä. Työsopimuksella on sovittu esimerkiksi kesälomien ajaksi kausiavun käytöstä. Muut sijaisuudet tulee hoitaa omalla työvoimalla.
Vuokratyön käyttöön ei löydy perusteita ja alueellinen pääluottamusmies vaatii työnantajaa perumaan sen käytön perusjakelussa ja teettämään perusjakelun työt omalla vakituisilla työntekijöillä, sekä tarjoamaan tekemätöntä työtä osa-aikaisille työntekijöille. Alueellinen pääluottamusmies vaatii perusjakelun henkilöstön lisäystä postin omilla toistaiseksi voimassa olevilla työsuhteilla. Määräaikainen vuokratyö ei ole lainmukainen ratkaisu tekemättömän työn teettämiseen. Vuokratyö ja siitä aiheutuvat kulut ovat kyseenalaiset. Vuokratyön tuominen perusjakeluun ei lisää työnantajan ja edunvalvonnan välistä yhteistyötä.
Vuokratyötä koskeva yt-lain 17§ käsittely vaade on annettu lausuntoilmoituksessa 23.10.2015.
Asmo Juvanoja