Palkansaajakeskusjärjestöt SAK ja STTK olivat kutsuneet helmikuun 1. päiväksi 2024 koolle STOP nyt! -mielenosoituksen maan hallituksen kaavailemia lakimuutoksia vastaan. Järjestöjen mielestä muutoksilla heikennettäisiin työelämää ja sosiaaliturvaa.
Lavalla puheenvuoroja käyttivät niin keskusjärjestöjen ja ammattiliittojen puheenjohtajat, kuin kansalaisjärjestöjen toimijatkin. Myös hallituksen ja opposition edustajia kuultiin.
Poliisin arvion mukaan Senaatintorille kokoontui noin 13 000 ympäri Suomea saapunutta mielenosoittajaa. Mielenilmaus pidettiin samaan aikaan laajojen poliittisten lakkojen ollessa meneillään.
MIELENOSOITUS ON VAIKUTTAMISTA
PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen myhäili tyytyväisenä, että paikalla oli paljon väkeä, myös oman liiton jäseniä. Puhujalavalta pystyi kokemaan ja näkemään kokonaisuuden hyvin.
– Loistavaa, että tänne on tullut näin paljon väkeä! Ihan huikeaa, että on lähdetty osoittamaan hallitukselle se, ettei hyväksytä lakimuutoksia, joita he ovat tekemässä ja esittämässä. Tulee hyvä fiilis, kun huomaa, ettei olla yksin.
Nieminen arvelee, että tällä mielenosoituksella on todella iso merkitys. Näytetään, kuinka iso määrä ihmisiä on valmiina liikkumaan tärkeäksi kokemansa asian takia.
– Porukka varmasti kokee, että tällä suuruudella ja yhtenäisyydellä saadaan jotakin aikaiseksikin – että on vaikutusmahdollisuuksia. En pystyisi tekemään omia hommiani, jos en itsekin uskoisi, etteikö mielenilmauksilla olisi jotakin vaikutusta, puheenjohtaja Nieminen sanoo.
Herttoniemen luottamusmies ja vastikään pääkaupunkiseudun jakelun alueelliseksi varapääluottamusmieheksikin valittu Linda Lundström on samoilla linjoilla. Jotain on tehtävä, että huonot lakiesitykset eivät menisi läpi. Hänen mielestään esimerkiksi lakko-oikeuden heikentäminen on väärin.
– Herranjumala sentään! Pakko heikennyksille on jotain tehdä! Siksi lähdin mielenosoitukseen. Enemmänkin täällä voisi porukkaa olla. Kohta ei voida tehdä asioille mitään, jos hallitus ja eduskunta pääsevät sanelemaan ihan mitä haluavat. Toivottavasti mielenosoitus avaa hallituksen silmät, että he eivät tee nyt ihan oikein. Heti suunnitelmat uusiksi, Lundström puhkuu ja tehostaa sanomaansa vielä voimasanalla.
TÄRKEÄN ASIAN PUOLESTA
Petri Gustafsson Helsinki 32:n jakelusta kertoo, että yleinen mielenkiinto tapahtumaa kohtaan sai hänet lähtemään ilmaisemaan mieltään Senaatintorille. Ilmapiiri sinänsä on torilla hänestä varsin positiivinen, vaikka aihe onkin kovin ikävä. On Gustafssonilla tietysti myös halu olla vaikuttamassa hallituksen surullisiin toimiin.
– Mukavasti tänne on kertynyt porukkaa. Ollaan paikalla tärkeän asian puolesta. Eihän hallituksen toimista voi olla mitään hyvää odotettavissa. Ehkä eniten huolettaa ammattiliittojen romuttaminen. Liitot tekevät hyvää taustatyötä työntekijöiden eteen ja todella surettaa, jos niitä tosiaan ollaan romuttamassa. Pöyristyttävää, ettei hallitus pysty rakentamaan minkäänlaisia neuvotteluja. Tylyä on.
Mikko Lehtonen, luottamusmies Kilosta, on hänkin sinänsä hyvillä mielin torilla, paitsi että hallituksen toimet huolettavat sekä yleisesti että henkilökohtaisesti. Hänestä on tarpeellista, että mielenilmauksia järjestetään, koska hallitus on tuhoamassa monia asioita, kuten ansioturvaa ja aikuiskoulutusta.
– Huonolta näyttää, jos nämä lait ja muut muutokset menevät läpi. Olen yli viisikymppinen, enkä välttämättä pysty raskasta jakelutyötä eläkeikään asti tekemään. Jos jään työttömäksi, en tässä iässä enää helpolla työllisty. Postissa 32 vuotta olleena minulla ei muuta koulutusta ole. Ansiosidonnaisen ja aikuiskoulutustuen heikennykset ottavat päähän omakohtaisesti eniten.
Yksin asuvalle Lehtoselle työttömäksi joutuminen tekisi taloudellisesti tiukkaa jo nyt, puhumattakaan siitä, mikä tilanne olisi ansioturvan porrastuksen ja heikennyksen jälkeen. Vuokra-asuminen pääkaupunkiseudulla kävisi hänelle käytännössä mahdottomaksi.
– Ikävä kyllä olen skeptinen, johtaako mielenosoitus mihinkään, mutta toivottavasti tällä saadaan hallitus poistamaan jotakin kaavailuistaan. Eihän kaikki lähde, mutta ansiosidonnainen saisi jäädä ennalleen. Terveisiä hallitukselle vain, että hyvin piditte vaalilupaukset, muistuttaa Lehtonen sarkastisesti.
HALLITUKSELLE TERVEISET
Heidi Nieminen kertoo, että PAUn jäsenkunnassa on ollut jännittyneisyyttä viime aikoina. Ei ole ollut selkeää käsitystä, mitä kaikkea on tapahtumassa. Puheenjohtaja on tehtäviensä mukaisesti avannut ja selventänyt hallituksen esityksiä jäsenistölle. Listalla on asioita, jotka romuttavat suoraan yksilön toimeentuloa ja vaarantavat työsuhteen ehtoja. Mutta myös syvempiä rakenteellisia muutoksia on.
– Kun olen käynyt listan läpi, niin kyllähän porukka on aika järkyttynyt, että voidaanko näin lähteä tekemään. Hallitukselle terveiset, että vetäkää esitykset pois ja tulkaa neuvottelupöytään. Voimme käydä perinteisellä kolmikannalla neuvottelut, että saamme oikeasti sellaista lainsäädäntöä ja työelämää aikaiseksi, jolla on myös yleinen hyväksyntä. Viime hallituskaudella se osoitti vahvuutensa. Työllisyyttä ja taloutta saatiin nousuun ja pääsimme tosi vaikeista ajoista ylitse. Uskon, että tälläkin hallituskaudella sama voisi toteutua.
teksti Aki Korhonen
kuvat Riitta Sievilä