Tag Archive for: Preivari

Toimintakertomus 2023

Vuonna 2023 vihdoin toivuttiin koronan vaikutuksista, joskin edelleen virus voi johtaa vaikeisiin oireisiin eikä tätä tule vähätellä.

Muutosyksikkö – Onko järkee vai ei?

”Muutosyksikkö – tehtävämme on mahdollistaa sinun tarpeesi toteutuminen.” Näin esittäytyy Muutosyksikkö Posterissa.

Helsingin osaston kannanotto

imgp4960-copy

POSTILAIN KIRJAIN EI TÄYTY

Me pääkaupunkiseudun postinjakajat olemme aitiopaikalta seuranneet postinjakelun jatkuvasti heikkenevää tilaa omalla alueellamme Helsingissä, Vantaalla, Espoossa ja Kauniaisissa – sekä samalla myös koko Suomessa.

Postinsaajat ovat aiemmin voineet luottaa siihen, että posti jaetaan säännöllisesti viitenä päivänä viikossa ja että se tulee ajallaan. Enää ei ole niin. Posti on oma-aloitteisesti heikentänyt jatkuvilla irtisanomisilla, jakelutoimipaikkojen keskittämisillä ja työtapamuutoksilla jakelua niin, ettei alimitoitettu jakeluhenkilöstö enää pysty täyttämään Postin omia palvelulupauksia, puhumattakaan yleispalveluvelvoitteen täyttämisestä. Henkilöstövaje on jatkuva, eivätkä sen paikkaamiseksi vuokratyövoima ja määräaikaiset työntekijät riitä.

Jakajina teemme minkä ehdimme, että pystyisimme palvelemaan asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla, mutta meiltä on viety työkalut. Ylityötäkään emme voi määrättömästi tehdä, eikä se voi olla vallitseva tapa toimia. Vastaan tulevat työaikalaki ja henkilöstön jaksaminen. Paikoin ylityö on ollut toisaalta kiellettyä. Vakituista henkilökuntaa täytyy Postissa yksiselitteisesti olla riittävästi ja työmenetelmien täytyy olla asianmukaisia, muuten palvelun laatua ei voida taata.

Postilain mukaan koko maassa on oltava saatavilla pysyvä ja tasapuolinen postipalvelujen yleispalvelu. Palveluun kuuluvat kirjelähetykset on keräiltävä ja jaettava vähintään kerran päivässä viitenä arkipäivänä viikossa. Velvoitteesta voidaan poiketa vain tietyin tilapäisin syin, ja palveluntarjoajalla eli Postilla on myös lisäksi oikeus poiketa siitä vaikeakulkuisilla saaristo- ja erämaa-alueilla enintään 300 talouden kohdalla.

Käytännössä postitta jää joka päivä varmuudella huomattavasti enemmän kuin 300 taloutta – niin haja-asutusalueilla kuin taajamissakin. Yksistään pääkaupunkiseudulla jää jakamatta tuhansia talouksia. On selvää, että näiden jakamattomien talouksien postien seassa on yleispalveluvelvoitteen piiriin kuuluvia lähetyksiä. Postilain kirjain ei täyty.

Onko postitoimintaa valvova Viestintävirasto ajan tasalla? Entä onko Postilla varaa menettää yhtäkään asiakasta huonolla palvelulla millään osa-alueella – oli velvoitteita tai ei.

Postipalvelu on yhteiskunnan peruspalvelu, eikä sitä pidä tarkoituksellisesti heikentää. Sähköinen viestinvälitys ei kata kaikkia tarpeita. Painetuille lehdille ja mainonnalle on yhä tilausta ja osa viranomaispostistakin lähetetään edelleen vain perinteisinä paperikirjeinä. Tiedonsaannin ja postinkulun on oltava nyt ja tulevaisuudessa tasavertaista ja luotettavaa valtakunnan joka kolkassa.

PAU:n Helsingin osasto ry
Toimikunta

Vahtikoira – Paikallista viivettä postinjakelussa

Postin poikkeamatiedotteista saa jatkuvasti lukea, että Postin perusjakelussa on paikallista viivettä.